Hurjan osallistujamäärän iloksi paljastan että edellisen postauksen "hymiö" oli meidän koiran aikaansaannoksia :D Kylmällä ilmalla se tuppaa jämähtämään oven eteen päjöttämään eikä viitsi mennä edes pissalle jos ei joku käskytä.
Mulla on ollu suunnittelun alla jo viime syksyn pikkumiehelle mobile joululahjaksi, mutta valmistuminen onkin sitten kestänyt. Eikä siis tullut valmista vieläkään, mutta jokunen otus pääsi roikkumaan taivuteltuun rautalankahenkariin niin eivät ihan laatikon pohjalle jää. Tosin se tuijottelija kylläkin katselee tällä hetkellä enempi tuolla lattianrajassa, kattoon päin ei juuri vilkuilla kun meno on niin valtava. Mut ehkä tää joskus valmistuu ihan "oikeasti" ja pääsee seku vaan koristeeksi makkariin :)
torstai 25. helmikuuta 2010
tiistai 16. helmikuuta 2010
Ja jotain valmista
Norjalainen pikkupoijjaalle, versio 2 ja edelleen tuli niin kittana että kauan ei mahdu. Nauhat oli aikomus neuloa putkena, mutta tuli niin epätasasta jälkeä että vaihdoin helpompaan.
Ja sitte tämmönen murheenkryyni jota olen lupaillu tehdä jo vuodenpäivät, eli työpaita eläinklinikalle. Eurokankaan verhokangas toimi innoittajana suoritukseen, joka on kaikkea muuta kuin siisti, eli sisäpuolelle ei kurkita.. Musta lanka jolla aioin omella ei totellut minua yhtään, joten viime hetkellä vaihdoin parempaan (joka oli siis valkoista, työvimma ei odota vaan sillä tehdään mitä sattuu olemaan :D). Hihojen käänteissä hyppytikkejä ja halkiot surautin umpeen ku alko kyrsimään, mut josko tuo nyt kuitenkin menis.. Kangas ainakin on kiva jos ei muuta.
Ja sitten vielä piristykseksi tämmönen hieno hymiö joka odotteli yks aamu tuossa ulko-ovella, arvatkaa kuka tämmösen oli tehny :D

tiistai 9. helmikuuta 2010
Kesken
Kaikki nimittäin. Keittiön kaapin ovessa on listaa mitä kaikkea pitäis/haluais tehdä, joka puolella on keskeneräisiä töitä, semmosia viittä vaille valmiita, sekä kangaspinoja, lankoja, koukkuja ja puikkoja. Joistakin puuttuu vielä jotain mitä pitää hankkia, kuten vetoketjuja tai muita juttuja. On se kumma ku pitää harrastuksestakin kiskoa ressiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)