keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Elämäntapakämmi

Ei kuvia tänään. Pitkästä aikaa (vai onkohan siitä kauan?) päätin istahtaa ompelukoneen ääreen, valmiiksi leikottuja kankaita on kertynyt vino pino.. eipä siitä mitään tullut =/ Esikoisen veluuripuseron vyötäröresorin kanssa aikani taistelin, viimein pääsin vauhdilla alusta loppuun -ja huomasin että alalankaa ei ollut ollenkaan!! Minkälainen pölöjä ei kato yhtään minkälaista jälkeä sieltä koneen toiselta puolelta tulee?! Noh, tällainen.

Tuloksena oli siis kaappiin lentänyt puolivalmis pusero ja yksi liian pieni ja muutenkin epäonnistunut vahakangas-ruokalappu. Päätinpä vielä uudistaa vanhan farkkuhameenkin, tarkoituksena oli värjätä se mustaksi ja koristella sitten kivasti muilla kankailla. Tarkoitus ei siis ole samaa kuin teko, tai sen onnistuminen =D Liian isolla koneella, liian pienellä suolamäärällä, on tuloksena hieman tummemman sininen farkkuhame.. oikeasti aika kammotus.

Kankaita on kertynyt kaappi puolilleen, mutta ompeluinnostus on vähän kiven alla. Niinpä tuhlasin viimeiset pennoset ihaniin hahtuviin, josko sillä tavalla saisi jotain valmistakin aikaiseksi ;) Sitä odotellessa.

Kämmi kuittaa.

2 kommenttia:

Äshoo kirjoitti...

Heipuli!
Ihania ompeluksia! Terveisiä rinsessoille ja Onnea!!

Miiruska kirjoitti...

Hei ja kiitos! ;)