Aattoa edeltävänä yönä se
inspiraatio sitten iski. Yksi
suosikkikankaistani oli odotellut kaapissa jo jonkin aikaa, koska en raaskinut edes yrittää tehdä siitä mitään. Moneen kertaan
asettelin sitä pöydille (
pöytäliina kun se alunperin oli), mutta sopivaa paikkaa eikä tehtävää löytynyt. Yllättäen sitten iltasella hyökkäsi päähän kuva
kukallisesta mekosta, ja siinä se yön tunteina sitten valmistuikin. Tosin Joulun juhlaan
essumekko ei kenenkään päälle päässyt
napinläpien osoittautuessa liian hitaiksi tehdä tällaiselle suurten linjojen
vetäjälle.

Mielestäni lapsia ei
tarvitse pukea "
lapsellisesti"
nalleihin ja
kukkasiin ja
hörsylöihin, mutta jostain syystä silti
viehätyn vanhoista naiivisti
kuvioiduista kankaista. Harmittava ristiriita jonka kanssa on vain
tasapainoiltava ja yritettävä tulla toimeen =)
Välillä mietin
ompeluintoni järkevyyttä oikein toden teolla, erityisesti nyt kun
kuopukseni nudistivaihe on huipussaan eivätkä mitkään vaatteet pysy hänen päällään varttia kauempaa. Toivottavasti aattona säkistä löytyneet
uusretropukineet sentään saisivat käydä edes kerran
elämänkaarensa aikana vaikkapa kylässä
pyörähtämässä, ja omat
tekeleeni tekisivät kauppansa vaikkapa
pukuleikeissä.
Äitiäkin Jouluaattona muistettiin, muun muassa lukemisella, mutta erityisen mielenkiintoinen lahja meille kaikille oli rakkaan siskoni satojen
kilometrien päästä lähettämä "
spektraskooppi" jota
tuijotellessa vierähti tovi jos toinenkin. Tulimme siihen tulokseen että tämän pienen
pahvikapineen avulla saisi suunniteltua vaikkapa todella hienoja kankaita.. kuinkas muutenkaan.