tiistai 25. joulukuuta 2007

Hetken kestää elämää..

Aattoa edeltävänä yönä se inspiraatio sitten iski. Yksi suosikkikankaistani oli odotellut kaapissa jo jonkin aikaa, koska en raaskinut edes yrittää tehdä siitä mitään. Moneen kertaan asettelin sitä pöydille (pöytäliina kun se alunperin oli), mutta sopivaa paikkaa eikä tehtävää löytynyt. Yllättäen sitten iltasella hyökkäsi päähän kuva kukallisesta mekosta, ja siinä se yön tunteina sitten valmistuikin. Tosin Joulun juhlaan essumekko ei kenenkään päälle päässyt napinläpien osoittautuessa liian hitaiksi tehdä tällaiselle suurten linjojen vetäjälle.Mielestäni lapsia ei tarvitse pukea "lapsellisesti" nalleihin ja kukkasiin ja hörsylöihin, mutta jostain syystä silti viehätyn vanhoista naiivisti kuvioiduista kankaista. Harmittava ristiriita jonka kanssa on vain tasapainoiltava ja yritettävä tulla toimeen =)

Välillä mietin ompeluintoni järkevyyttä oikein toden teolla, erityisesti nyt kun kuopukseni nudistivaihe on huipussaan eivätkä mitkään vaatteet pysy hänen päällään varttia kauempaa. Toivottavasti aattona säkistä löytyneet uusretropukineet sentään saisivat käydä edes kerran elämänkaarensa aikana vaikkapa kylässä pyörähtämässä, ja omat tekeleeni tekisivät kauppansa vaikkapa pukuleikeissä.

Äitiäkin Jouluaattona muistettiin, muun muassa lukemisella, mutta erityisen mielenkiintoinen lahja meille kaikille oli rakkaan siskoni satojen kilometrien päästä lähettämä "spektraskooppi" jota tuijotellessa vierähti tovi jos toinenkin. Tulimme siihen tulokseen että tämän pienen pahvikapineen avulla saisi suunniteltua vaikkapa todella hienoja kankaita.. kuinkas muutenkaan.















2 kommenttia:

subjektiivinen kirjoitti...

Tuo mekko on tosi nätti! Voisin melkein pitää itsekin, heh. :)

Miiruska kirjoitti...

Kiitos =) Itsekin pidin kangasta hienona löytönä, ja varmaan olisin valmistanutkin aikuisten koolla jotain jos sitä olisi ollut enemmän =)