lauantai 26. syyskuuta 2009

Mitä en ainkakaan ikinä tehe..

Meillä on nyt opeteltu kestoilua uuden pikkuisen kanssa oikeen urakalla. Tyttöjen ollessa pieniä vaippailtiin harsoilla ja villiksillä, kuorilla ja vanhanajan vaippamuoveilla. Nämä pelitti ihan loistavasti koko vaippaiän ja tarkoituksena oli jatkaa samalla linjalla uuden tulokkaankin kanssa.. Poikasen tuotokset vaan näyttääkin olevan hieman eri kaliiperia, onhan hän kyllä isompikin ja pissa tulee melkoisen paineella, suorastaan loistavassa kaaressa ;D Äitiyspakkauksen ImseVimset on toimineet imujen kanssa hyvin, mutta käyvät kohta pieneksi, ja harsot lisäimuineen on hyvin äkkiä litkumärkinä (jopa lyhytlahkeisten villisten puntista lorahtaa välillä ihan kunnolla jos päikkärit venyy liian pitkiksi). Pomminvarmaa pitoa on antanut ainoastaan kolme lainaksi saatua sisävaippaa, vaikka aluksi olinkin tosi epäileväinen sellaisten "nykyaikaisten laitosten" suhteen.

Vaippojen itse tekeminen on tuntunut aina mahottomalta ajatukselta, suorastaan ydinfysiikalta. Semmosia en kyllä ikinä edes yritä tehä ite.. Enpä. Joskus ennenkin tullut luvattua kaikkea vastaavanlaista, ja sitte seuraavassa hetkessä huomaan että just nimenomaan sitä tulikin sitten tehtyä. Ja niinhän tuossa päivänä eräänä huomasin hahmottelevani vaippojen kaavoja ja silppusin vanhoja pyyhkeitä kappaleiksi. Ja kun koekappaleiden kanssa vauhtiin pääsin ja sain jopa valmiiksi ja testattavaksi asti, niin sehän on sitten selvä. Että lisää on tehtävä ja nyt päässä pyörii ajatuksia kaikista retrounelmista tuolla vaippapinossa!

Lankojen vaihdossa oon kyllä ihan törkeän laiska, ja oikeanväriset oli tietenkin loppu, joten jälki ei taaaaaskaan sitä siisteintä, mutta jospa tässä pääsis vähän materiaalikaupoille ja sais samalla ostettua jostain pienestä putiikista vaikka lisää ompeluaikaakin.. ;)

Jotain muutakin on työn alla, mut tulevat lahjaksi, joten kuvia odotellessa!

5 kommenttia:

Tassu kirjoitti...

Tosi kivan näköisiä vaippoja! Mulla on ihan samoja aatoksia noiden kestovaippojen itse tekemisen suhteen, että en kyllä jaksa/viitsi.. Mutta nyt tuntuu että voishan sitä kokeillakin, kun värkit on ja ompelukone ja taitoakin jonkin verran. Mistäs sait ohjeet vai suunnittelitko itse? Olis mukava käyttää ensikolla sitten tammikuussa ihan äidin itse tekemiäkin vaippoja... :)

TaiNa kirjoitti...

Tosi kivat vaippulit oot kyllä ekoiksi vaipoiksi ommellut! Itsellä oli vähän samaa laiskuutta vaippojen ompelun kanssa.. mutta siihen on hyvä vinkki ;) Kun ostaa tarpeeksi kalliita kankaita, Pul:ia, bambua jne. esim. Muksuilta niin niitä ei halua tuhlata mihin tahansa tökerryksiin, vaan tulee sitten ommeltuaki viimesen päälle. ;)

Irena kirjoitti...

Söpön näköisiä!
Ja kun on käytetyistä pyyhkeistä niin imukyky kohdillaan.

Esikoiselle aikoinaan tein SK-lehden sisätäyttövaippoja, kuivavat nopeammin kun saa imut taskusta pois kuin vain sisävaipat. Isäntä tykkäs niitä käyttää enemmän, itse maltoin taitella harsovirityksiä (joihin miehellä ei riittänyt kärsivällisyyttä).

Miiruska kirjoitti...

Tassu kiitos! Kaavat piirtelin suurentaen yhdestä hyväksi havaitusta vaipasta, sitten vähän surffailin niin löytyi ohjeistusta ompeluun ;)

TaiNa, kokeilin vinkkiä ja ihan ostelin nyt osan kankaista =D

Mrs.Marple, siitäpä mullakin into kasvoi kun on mieskin muutaman kerran kiskaissut vauvalle tuollasen helpon paketin päälle. Jotta näitähän pitää saada lisää =)

Inkeliina kirjoitti...

Kivoja vaippoja! Vaippojen ompelu vie kyllä mukanaan. Mun ei pitänyt esikoisen kanssa kestoilla ollenkaan. Siskon tytölle lupasin tehdä vaippoja ja siinä sivussa sitten tuli muutama omalle tytölle tehtyä ja sitten ei enää ollut paluuta... Ostovaippoja ei meillä ole juurikaan ollut.

En tiedä mitä tarranauhaa sulla noissa vaipoissa on, mutta suosittelen satsaamaan applix tarranauhaan. Mun ekat vaipat joihin käytin eurokankaan (tms.) tarranauha ei kestänytkään jatkuvaa pesua, eikä tarranauha pysynyt enää kiinni. Nyt sitten onkin pitänyt tehdä pieniä vaippoja uudestaan tulokkaalle, kun esikoisen vaipat eivät käyttöä kestäneet.