torstai 14. helmikuuta 2008

Ystävänpäivitys


Oih ihanaa kevätaurinkoa, paljastaa niin kivasti ikkunoiden sormenjäljet (ja meillä myös koiran nenänjäljet, ja vähän lastenkin), pölyt ja karvat. Tuntuu että koko ajan pitäisi olla siivoamassa, mutta entäs kun ompelisin paljon mieluummin.. =/

Tuossapa kuvassa huopasesta hiukan liian tiiviiksi huopuneet vanttuut. Ovat ehkä enemmän kyläilyhanskat, ei näillä leikkiä voi kun ei sormet taivu kunnolla ;)

Sain myös valmiiksi esikoiselle kerhoessun Kivet-vahakankaasta, mutta eipä ihan ongelmitta sujunut näinkään yksinkertainen tekele. Vinonauha loppui kesken, joten helman reuna on eri väriä (tekemisvimman iskiessä ei hommaa voi lopettaa kesken!), lisäksi pätkäisin vahingossa solmimisnauhoiksi ajatellut nauhat ja jouduin lisäämään ne erikseen. Voe että ärsytti, mutta ehkä kuopuksen essu onnistuis sitten paremmin, ja ne muutamat valmiiksi leikotut ruokalaput. Eka kertaa sentään sain koneella tehtyä ihan siistiä jälkeä alusta loppuun.

Mietinkin monesti miten nopeasti sitä saisi valmista kun osaisi ommella huolella koneella, harmi vaan kun se itsellä on koko ajan ihmeellistä takkuilua; langat irtoilee tai ovat liian kireällä tai löysällä, tai sitten vaan tuhatta asiaa samalla miettiessä ja hoitaessa ompelen kauniita mutkia ja sylttyjä. Onneksi satun kuitenkin tykkäämään käsinompelusta kunhan alkuun pääsee, ja näköjään jälkikin kehittyy kohtuullisen siistiksi sitkeällä harjoittelulla (ja sitkeällä harjoittelulla käsinompeleen saan myös piiloon saumaan jotta ei ole omia silmiä häiritsemässä).

Tikuttelinkin valmiiksi tämän kaapista löytyneen keskeneräisen piippalakin, kuvassa varjo vaan käy aika ikävästi ompeleisiin. Päätinkin että käyn kaapista noita keskeneräisiä töitä loppuun ennen uuden aloittamista, muuten sieltä huutelevat ja harrastuksesta tulee kauhea ressi ;)

Takkivarastoakin tuli karsittua ja puolet saa lähteä kiertoon. Oishan se hienoa pystyä tätä hommaa tekemään vaikka työkseen, ei tulisi itsellä tilaongelmaa, eikä tuttuja tarvitsisi hukuttaa omatekemiin kötöstyksiin aina juhlapäivinä.

Haaveita..

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

sinulla on tekijän silmää.

Miiruska kirjoitti...

Kiitos kaunis =)